torstai 7. marraskuuta 2013

Taatusti omaperäinen: Kalevala - uusi aika

Elokuvaohjaaja Jari Halosen paluu valkokankaalle on tapaus suomalaisessa elokuvassa. Halosen edellinen ohjaustyö Aleksis Kiven elämä (2001) oli monitulkintainen, avantgardistisia mittasuhteita saanut taiteilijakuvaus suomenkielisen kirjallisuuden oppi-isästä. Se ei hyväksyvistä kritiikeistä huolimatta vakuuttanut suurta yleisöä, katsojaluku jäi alle 50 000 katsojan. Tähän vaikutti ennen kaikkea Halosen ristiriitainen maine taiteentekijänä.

Nyt valmistunut Kalevala - uusi aika on ollut työn alla vuosikymmenen ajan. Elokuvan hajanainen tuotantoprosessi on viivästynyt useilla vuosilla sisältäen talousongelmien lisäksi levittäjien epäilyksiä. Yleisradion vahva tuki Halosen hankkeelle on kuitenkin ollut se kivijalka, joka on tehnyt elokuvan mahdolliseksi.

Teatteriensi-iltansa 15. marraskuusta saavasta Kalevala-elokuvasta ei voi puhua puhdasoppisena, saati staattisena, kirjallisuusfilmatisointina. Halosen näkemyksessä on kyse kokonaan uudesta Kalevala-tulkinnasta, johon limitetään nykypäivän suomalaista korporaatioahneutta. Alussa toki taotaan Sampo, jonka sanotaan antavan ihmisille rikkauksia. Tieto ihmeestä leviää ja Pohjolan valtias Louhi (Tanja-Lotta Räikkä) lähtee ryöstöretkelle saadakseen Sammon itselleen. Samaan aikaan suuri kansainvälinsen konserni on luomassa markkinoilla ihmismieleen vaikuttavan virtuaalilaitteen. Yhtiön toimitusjohtaja Sampo Väinölä (Tommi Eronen) tulee työpaineiden lomassa tietoiseksi menneisyyden voimista ja ymmärtää olevan mukana Kalevalan ja Pohjolan ikiaikaisessa taistelussa.

Halonen on syksyn aikana antamissaan haastatteluissa painottanut sitä, että Elias Lönnrotin kokoama kirja ei ole pyhä, vaikka sen taustalla oleva traditio sitä onkin. Halosen Kalevala on vahvasti henkisyyttä ja elämän tarkoitusta pohtiva elokuva, eikä olekaan yllätys, että ohjaaja löysi pyhät kertomukset, Raamatun ja buddhalaisen tradition, etsiessään todellista kalevalaista traditiota. Halosen oma elämän tarkoituksen etsintä heijastuu elokuvan tunnelmasta vahvasti. Hän täsmentää, että "aina kun ihminen ei ole iloinen, hän elää harhassa. Vain totuuden oivaltaminen johtaa täydellisyyteen."

Näistä lähtökohdista ei liene yllätys, että Kalevala - uusi aika on kunnianhimoinen ja parhaimmillaan vahvatunnelmainen elokuva. Harmi vain, että tarinan tasolla se ontuu, erityisesti nykypäivään sijoittuvissa jaksoissa. Kohtaukset ovat vaikeaselkoisia, ristiriitaisia ja lipsahtavat pahimmillaan tahattoman komiikan puolelle.

Kylmäksi lopputulos ei kuitenkaan jätä hetkeksikään.

Näyttelijäsuorituksista löytyy täysosumia (Konsta Mäkelä (Kurt) tekee liioittelevuudessaan hullunhyvän konnan roolin!) ja valitettavia epäonnistumisia. Mäkelän hurjan heittäytymisen lisäksi positiivisiksi roolituksiksi voi lukea Pirjo Longan (Aino), Tanja-Lotta Räikän ja Tommi Erosen, mutta sen sijaan niinkin keskeinen hahmo kuin Väinämöinen ei saa tarvittavaa karismaa Ari Vakkilaisen hahmotuksessa. Merkittävä osa elokuvan mahdollisesta voimasta putoaa Vakkilaisen välttävän roolityön takia. Halonen itse nähdään karismaattisesti Seppä Ilmarisena, mutta valitettavasti yhtään repliikkiä ei ohjaaja ole itselleen suonut.

Näyttelijätyö on kautta linjan tutun fyysistä, joka herättää joko inhoa tai ihailua. Näyttelijäkaarti uhmaa Halosen vaativan ja äärimmäisen metodin kautta mielenterveyttään ja ajavat itsensä toistuvasti kyynelsilmäiselle vereslihalle. Halosen ilmaisuresepti nojaa yhä vahvasti fyysiseen suoritukseen: juoksua veren maksu suussa, etunojapunnerruksia, nyrkkeilysäkin hakkaamista, itkua, hikeä... Vahvasti tunteisiin vetoava fyysisyys tarttuu katsojaankin ja elokuvan jälkeen olo on uupunut, mutta merkillisellä tavalla myös valaistunut. Tunteikkuutta lisää elokuvan hieno viimeinen minuutti sekä lopputekstien aikana kuultava, Halosen itsensä säveltämä ja tulkitsema kappale (joka tosin on nimetty tyhjentävän mielikuvituksettomasti Loppubiisiksi?!).

Muinaiseen Suomeen sijoittuvat historialliset sekvenssit ovat tyylikkäitä. Kiitos kuuluu osin Jussi-palkitun (Rölli ja metsänhenki, Hella WAnu Pirilän näyttävälle pukusuunnittelulle. Budjetin niukkuus  näkyy kuitenkin joukkokohtauksissa. Nykypäivään sijoittuvista jaksoista muistettavimmat on kuvattu pitkälti kolkoissa, eristäytyneisyyden tunnetta lisäävissä pitkissä käytävissä sekä post-apokalyptista atmosfääriä tuovissa luolissa, Seppä Callahanin Filmimaailman perinteiden mukaan.

Halonen tekee tuttuja kärjistyksiä: kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä vie turmioon ja Hufvudstadsbladetia lukeva ruotsinkielinen eliitti on ahnetta ja ymmärtämätöntä väestöä, johon ohjaaja suhtautuu suorastaan vihamielisesti. Halosen suhtautuminen tietoyhteiskuntaan tuntuu olevan ajastaan irrallaan. Kohtaus, jossa Olavi Uusivirran esittämä Antti vetää salaseuransa chat-tuokiota menee köykäisesti absurdin komiikan puolelle. Elokuvassa puhuttava kieli on jännitteistä ja täysin luonnotonta, kunnes tilanteen vapauttaa jokin koomiselta tuntuva improvisatorinen heitto.

Epäilemättä yleisön (ja ehkä kriitikoidenkin?) mielipiteet kahtia jakava Kalevala - uusi aika on vahvimmillaan varsin oivaltava elokuva. Halonen ei halua edelleenkään kulkea taiteentekemisen kultaista keskitietä - ja hyvä niin. Persoonallisesta lopputuloksesta syntyy kiehtova, mutta epätasainen Kalevala-tulkinta, jonka ymmärtämiseen tarvitaan useita katsomiskertoja. Jos vain kanttia riittää...

"Elokuvassa elää uudenlainen anarkia, joka ei ole miinusmerkkinen. Se ei pureskele valmiiksi vaan jättää katsojilleen ajattelun tehtävän. Se osuu yhteiseen taustaamme, ja on kuin yhteinen uni, tai maisema jota emme muistaneet" -Tommi Eronen

Post Scriptum: Elokuvan levittää nummelalainen VLMedia Oy, joka on viime vuosina julkaissut uutterasti Yleisradion televisioteatterin tuotantoja ja esimerkiksi Anssi Mänttärin elokuvia DVD:llä. Sama yhtiö julkaisi vihdoin tänä syksynä Halosen aiemmat pitkät elokuvat DVD:nä. Piskuista kulttuurityötä pieneltä levitysyhtiöltä!

Kalevala - uusi aika valkokankaalla 15.11. alkaen. Ennakkoon elokuvan voi nähdä Joensuun Rokumentti-festivaaleilla keskiviikkona 13.11.

Ei kommentteja: