maanantai 20. toukokuuta 2013

Sivuosien miehet, osa 2: Esko Nikkari

Osa 2/5: Esko Nikkari

Esko Nikkari (s. 1938-2006) oli rehellisen pohjalaisen miehen ruumiillistuma,  levyseppänä ja metsätyöläisenä "teatterikorkeakoulunsa" suorittanut näyttelijä, joka löysi kutsumusammattinsa harrastajanäyttämöiden ja nuorisoseuratoiminnan kautta 1960-luvulla. Elokuvanäyttelijäksi Nikkari siirtyi verrattain myöhään. Ensirooli oli Mikko Niskasen suurtyössä Kahdeksan surmanluotia (1972), jossa Nikkari nähtiin melko anonyymisti yhtenä surmatuista poliiseista. Jälkeenpäin ajatellen onkin enteellistä, että lukuisista poliisirooleista tuli näyttelijälle myöhemmin tunnusomaisia valkokangashahmoja.

Elokuvanäyttelijäksi Nikkari muovautui toden teolla 1980-luvulla. Valkokangasuran loiston päivät alkoivat Kaurismäen veljesten elokuvista, joista ensimmäiseksi ennätti Mikan ohjaus Arvottomat (1982). Siinä Nikkari nähtiin tylynä rikospomo Hagströminä. Muistettavimmat roolinsa Kaurismäkien elokuvissa Nikkari teki eittämättä Akin työläistrilogian avausosassa Varjoja paratiisissa (1986), jossa hän esitti roskakuski Nikanderin (Matti Pellonpää yhdessä ikonisimmista rooleistaan) toiveikasta, mutta vähäpuheista työkaveria. Tyystin vastakkaisen hahmon Nikkari veisteli Tulitikkutehtaan tytössä (1990), jossa hän oli Iris Rukan (Kati Outinen) julma isäpuoli. Aki Kaurismäen lakonisen tyylin kristallisoinut elokuva voitti useita Jussi-palkintoja, joista yksi meni myös Nikkarille parhaasta miessivuosasta.

Lapualaislähtöinen Nikkari tunsi pohjalaisen miehen sielunmaiseman hyvin. Pohjalaisroolien itseoikeutettu tulkki hänestä muodostui Pekka Parikan Antti Tuuri -filmatisoinnissa Pohjanmaa (1988). Elokuvassa Nikkari nähtiin vimmaisen miesjoukkion lupsakampana Paavo Hakalana, joka poliisien kuulusteltavana saa aikaan melkoisen hykerryttävän viisiminuuttisen. Muissakin Tuuri-filmatisoinneissa Talvisota (1989) ja Lakeuden kutsu (2000) Nikkari oli läsnä, mutta vahvemmin sisäistetty pohjalaisuus tuli esiin Heikki Kujanpään draamassa Pieni pyhiinvaellus (2000), joka oli näyttelijälle poikkeuksellinen pääosarooli.

Konstailemattomalla, mutta empaattisella jokamiehen komiikalla Nikkari löysi sielun ja sydämen rooleihinsa Markku Pölösen elokuvissa Kivenpyörittäjän kylä (1995) ja Kuningasjätkä (1998). Heikki Turusen alkuperäistekstiin pohjautuvassa, surumielisen kaipauksen riivaamassa Kivenpyörittäjässä Nikkari esitti Jalmari Pesosta, joka omien sanojen mukaan "on ku Al Caapponen tahi Sinnaatra ja akka eikun nuilottaa".  Myöhemmässä vaiheessa elokuvaa Nikkarin taidokkuudesta irtoaa kenties Kivenpyörittäjän vaikuttavin kohtaus, Jalmarin ja Kuoleman (Nikkarin ääni) keskustelu sumuisena kesäyönä. Kuningasjätkässä erinomaisten näyttelijäsuoritusten yläpuolelle Nikkari kohosi suurella sydämellä rakentamallaan ja Pölösen kiistatta herkullisesti kirjoittamalla tukkijätkä-Hanneksen hahmolla.

Olennainen myöhemmän vaiheen yhteistyö- ja ystävyyssuhde syntyi vielä Timo Koivusalon kanssa, jonka kahdeksassa ohjauksessa Nikkari nähtiin. Kulkurissa ja joutsenessa (1999) Nikkari pääsi toteuttamaan perusteellisimmin surusilmäistä, lähes mykkää pohjalaisisäntää. Vaitelias tunteiden tulkki tarjoaa elokuvassa yösijan väsyneille iltamaviihdyttäjille, Reino Helismaalle ja Tapio Rautavaaralle. Episodimaisessa Irwin-elokuvassa Rentun Ruusu (2001) Nikkari sai heittäytyä sanavalmiin rekkakuski Väiskin hahmoon, joka puhuu pussiin rattijuoppoutta epäilevän poliisinkin. Suulaan kansanmiehen repliikit saivat välittömästi vastakaikua yleisöltä.

Esko Nikkari oli itseään korostamaton, mutta pienin elein huomattavan laajan tunneskaalan omaava näyttelijä, jota on jäänyt katsojana aidosti ikävä. Miehen usein tulkitsema jörö, mutta tunteellinen suomalainen mies sai hyväksynnän niin korkeakulttuuripiireistä kuin tavalliselta kansalta. Roolityöt elokuvissa Pohjanmaa ja Hamlet liikemaailmassa (1987) toivat näyttelijälle mieluisan tunnustuksen, Humanismin käden. Pidetty näyttelijä menehtyi keuhkokuumeen uuvuttamana 68-vuotiaana vuonna 2006.

"Esko Nikkari on näyttelijänä kulttihahmo. Perusmies. Hän kulkee hitaasti kuin Pohjanmaan joki. Syvä ja tumma ääni lähtee kantapäästä. Mies on ruma kuin saunapiru. Samettisen arka katse. Ilmansuunnista riitelevät hiukset. Vetelä ja silti tiukka eteenpäin vievä askel, joka ei väistä edes hiidenkiveä."
- Isto Lysmä (Seura 17/1991)

Sivuosien miehet, osa 1: Leo Jokela

2 kommenttia:

Jari Sedergren kirjoitti...

Vallilassa Sturenkadulla oli opiskeluaikoinani - ja on ehkä vieläkin - ravintola, jonka nimi on Viisi pataa. Ystävien keskuudessa se tunnettiin lempinimellä Nikkari-baari, baaritiskillä usein tavatun herrasmiehen mukaan.

Otto Suuronen kirjoitti...

Hieno muisto, Jari!