maanantai 18. maaliskuuta 2024

Ohjaajan muotokuvia, osa 2: Mikko Niskanen

Kinopaniikki-podcastin toisella tuotantokaudella käsitellään elokuvantekijöitä, ohjaajien muotokuvien muodossa. Ensimmäisessä jaksossa käsittelin hollantilaista provokaattoria, Paul Verhoevenia. Toisessa jaksossa käännän katseen suomalaisen elokuvan historiaan ja käsittelen veresliharealismin taituria, elokuvaohjaaja Mikko Niskasta (1929-90). Historialliset kuusi ohjaus-Jussia voittanut Niskanen oli jo eläessään legenda, joka ei unohtanut korostaa taiteilijuuttaan ja elokuvien tekoa elämän ja kuoleman kysymyksenä.

Kinopaniikki-podcast on kuultavissa Spotifyssa, Apple Podcastissa, Google Podcastissa, Suplassa, Castboxissa, YouTubessa ja Leffamediassa.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2024

Kinopaniikki-podcast Helsingin Sanomissa

Helsingin Sanomat nosti eilen (12.3.2024) Kinopaniikki-podcastin kevättalven kiinnostavimpien podcastien joukkoon.

Toimittaja Mikko Järvinen kirjoitti seuraavaa:

Antaumuksella elokuvista

Esitelmä oli Ylen ensimmäiset vuosikymmenet yksi keskeisimmistä radio-ohjelmien genreistä. Ja vaikka esitelmä-nimeä ei enää käytetä, ei tuo ohjelmatyyppi suinkaan ole kadonnut.

Onkin virkistävää kuunnella Otto Suurosen Kinopaniikki-podcastia, joka on rehti sarja elokuvaesitelmiä. Jaksot on koostettu tekijän monologista ja elokuvakatkelmista. Näistä yksinkertaisista aineksista syntyy nautittava kokonaisuus.

Suurosella on ilmeikäs radioääni, jota on rauhoittavaa kuunnella.

Kinopaniikin toisen tuotantokauden aiheena ovat elokuvaohjaajien muotokuvat. Suuronen painottaa, ettei kyseessä ole mikään kaikkien aikojen parhaiden ohjaajien listaus, vaan hänen oma, täysin subjektiivinen näkemyksensä kiehtovista elokuvantekijöistä.

Näistä lähtökohdista ensimmäisen jakson aiheeksi sopiikin erinomaisesti kiistelty Paul Verhoeven, joka on pitkällä urallaan tehnyt hämmästyttävän epätasaista jälkeä.

Suuronen lainaa mielellään aikalaiskritiikkejä, mutta kertoo toki omankin näkemyksensä käsiteltävistä elokuvista. Hän ei kuitenkaan nosta omaa mielipidettään etualalle.

Kuuntelemisen arvoinen on myös Kinopaniikki-podcastin ensimmäisen tuotantokauden kymmenosainen kokonaisuus Kielletyt kelat, jossa syvennyttiin suomalaisen elokuvasensuurin historiaan.

Kinopaniikki-podcast on kuultavissa SpotifyssaApple PodcastissaGoogle PodcastissaSuplassaCastboxissaYouTubessa  ja Leffamediassa.

tiistai 12. maaliskuuta 2024

Lisää vierailuja Aucustinen-kanavalla

Olen alkuvuodesta vieraillut jälleen monellakin Aucustinen-kanavan videolla YouTuben ihmeellisessä universumissa. Tuoreimmilla videoilla keskustelimme Poor Thingsistä ja Aucustinen teki vierailun tutustumaan elokuvatallenne- ja kirjakokoelmaani (osin myös musiikkitallennekokoelmaani), joka venähti peräti kolmiosaiseksi kokonaisuudeksi.

Videot ovat nähtävissä alla olevista linkeistä:

Poor Things (26.1.2024)




Neljän Oscarin voittaja, Yorgos Lanthimoksen Poor Things (2023).

keskiviikko 14. helmikuuta 2024

Vuoden 2023 parhaiden elokuvien listoja

Hangon elokuvajuhlilta, Metakino-festivaalilta ja Filmihullun sivuilta tuttu HT Nuotio on ansiokkaasti koonnut suomalaisten cinefiilien parhaiden elokuvien vuosilistoja jo yli puoli vuosikymmentä. Itsekin tulin osallistuneeksi äänestykseen jo kuudetta kertaa! Kuten HT johdannossaan toteaa, osallistujamäärä oli lähtenyt tällä kertaa nousuun, listoja tuli yhteensä 29 kpl. Kokonaisuudessaan kaksi elokuvaa nousi suomalaisten filmihullujen maininnoissa ylitse muiden: Martin Scorsesen Killers of the Flower Moon jäi lopulta parilla äänellä kakkoseksi Aki Kaurismäen Kuolleille lehdille. Scorsesen eeppinen draamaelokuva sai hiljattain myös 10 Oscar-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, ohjaus ja naispääosa). 

Film-o-holicin toimituskunta äänesti myös viime vuoden parhaista elokuvista. Voittajaksi kiri Christopher Nolanin atomipommidraama Oppenheimer, perässään Martin McDonaghin persoonallinen jääräpäisyyden kuvaus The Banshees of Inisherin ja Todd Fieldin kapellimestarikuvaus Tár. Korkeimmalle sijoittunut kotimainen (Kaurismäen Kuolleet lehdet) löytyikin heti mitalikolmikon ulkopuolelta.

Suomen arvostelijain liiton (SARV) elokuvajaos äänesti myös vuoden parhaasta ensi-iltaelokuvasta, nyt jo kymmenettä kertaa! SARVin elokuvakriitikot valitsivat vuoden kotimaiseksi elokuvaksi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet ja vuoden ulkomaiseksi ensi-iltaelokuvaksi Christopher Nolanin Oppenheimerin.

Christopher Nolanin Oppenheimer keräsi kaikkiaan komeat 13 Oscar-ehdokkuutta. Suomessa elokuva nousi Nolanin tähänastisen uran suurimmaksi menestykseksi keräten lähes 400 000 katsojaa.

maanantai 29. tammikuuta 2024

Ohjaajan muotokuvia, osa 1: Paul Verhoeven

Toimittamani Kinopaniikki-podcastin ensimmäisellä tuotantokaudella käsittelin perusteellisesti Suomessa harjoitetun elokuvasensuurin historiaa. Nyt podcast kokee toisen tulemisen, kun uudella tuotantokaudella käsittelen elokuvantekijöitä, ohjaajien muotokuvien muodossa. Paneudun seuraavissa jaksoissa kymmeneen elokuvaohjaajaan, jotka ovat, kuka enemmän ja kuka vähemmän, jättäneet kädenjälkensä elokuvahistoriaan.

On syytä painottaa, että kyse ei ole mistään kymmenen tärkeimmän ohjaajan esittelystä – vaan tekijöistä, jotka ovat jättäneet jälkensä omaan henkilöhistoriaani elokuvan rakastajana ja joiden elokuvien äärelle olen elämäni aikana palannut yhä uudelleen – kaikista kontroversaaleista seikoista huolimatta. Täydellisyyttä kiinnostavampaa ovat hiomattomien timanttien ja pannukakunomaisten epäonnistumisten vaihtelevuus sekä nousun ja tuhon ennakoimattomuus.

Mestariksi, auteuriksi tai neroksi sarallaan ylistettyjen tekijöiden flopit saattavat parhaimmillaan olla kiehtovia läpivalaisuja egomaniaan, vallan väärinkäyttöön tai paljastaa yllättäviä heikkouksia. Epäonnistuminen on kiehtovaa, koska se on inhimillistä – ja oppimiselle väistämätöntä.

Ensimmäinen jakso käsittelee hollantilaista provokaattoria Paul Verhoevenia, joka on ollut koko uransa ajan kiistelty tekijä. Verhoevenin visionääriseen maailmaan ovat kuuluneet hätkähdyttävä ja raju seksuaalisuus, hurmeinen verenvuodatus ja keskivertotekijää rutkasti nokkelampi, älyllinen satiiri. Ohjaajan muotokuvia, osa 1: Paul Verhoeven on nyt kuultavissa Spotifyssa, Apple Podcastissa, Google Podcastissa, Suplassa, Castboxissa, YouTubessa ja Leffamediassa.

keskiviikko 10. tammikuuta 2024

Tube-vierailuja Aucustinen-kanavalla

Vierailin loppuvuoden 2023 aikana YouTubesta löytyvällä Aucustinen-kanavalla esitellen mm. Pienen leffakaupan tarjontaa ja Night Visionsia sekä keskustellen joulun hengessä Gremlins - Riiviöt -elokuvasta (1984) ja Joe Dantesta kanavan isännän Aucun kanssa. 

Videot ovat nähtävissä alla olevista linkeistä:





Joe ja riiviö

maanantai 1. tammikuuta 2024

Kuljettuja teitä, paljon katsottuja elokuvia

Elokuvavuosi 2023 alkoi kohdallani James Cameronin ensimmäisen Avatarin (2009) uudelleenkatselulla ja päättyi Darren Aronofskyn The Whale -draamaan (2022). Katsoin vuonna 2023 kaikkiaan 524 elokuvaa, joista 266 pitkää elokuvaa (pitkien (yli 60 min.) elokuvien osuus on 51 % kaikista elokuvakatseluista). 524 katsottua elokuvaa on yksikkömäärällisesti uskoakseni enemmän kuin koskaan (!). Edellisvuoteen (2022) verrattuna lukemassa oli nousua 17 prosenttiyksikön verran. Pitkiä elokuvia katsoin kuitenkin yhdeksän kappaletta enemmän (275) vuosikymmen sitten (2013).

Elokuvateattereissa tuli nähtyä 241 elokuvaa (lyhytelokuvat omiksi yksiköikseen laskettuna) eli päälle 46 % kaikista. Siinä on aavistuksen verran nousua sikäli, että edellisenä vuonna (2022) elokuvateatterikatselujen osuus oli noin 44 %. Koronapandemiaa edeltäneenä vuonna (2019) elokuvateattereissa nähtyjen elokuvien osuus oli peräti 60 % (tosin katsottuja elokuvia oli tuolloin tuntuvasti vähemmän, 383 elokuvaa). 

Elokuvafestivaaleilla tuli käytyä aktiivisesti sekä työn että elokuvaentusiasmin merkeissä. Vuoden aikana vierailin Berliinissä, Cannesissa, Clermont-Ferrandissa, Helsingissä (Night Visions ja Rakkautta & Anarkiaa), Joutsassa, Karkkilassa, Malmössä, Sodankylässä, Sundsvallissa ja Tampereella.

Elokuvamäärällisesti tutuimmiksi elokuvateattereiksi osoittautuivat jälleen Suomen elokuvasäätiön Kino K13 (leipätyön puitteissa), Tampereen Cine Atlas (Tampereen elokuvajuhlien ansiosta) sekä Malmössä sijaitseva Panora (Nordisk Panorama -festivaalin johdannaisena). Finnkinon saleista tutuimmaksi kävi totuttuun tapaan Itis. Kaikkiaan vierailin vuoden 2023 aikana 29 eri elokuvateatterissa, jossa on yllättäen hivenen pudotusta viime vuodesta (2022 / 32 eri teatteria). Helsinkiin uudet elokuvateatterit avautuivat Punavuoreen (Riviera), Kamppiin (Bio Rex Kulttuurikasarmi) sekä Myllypuroon (Kino Kulttuurimylly). Onnea ja menestystä uusille yrittäjille! Teette korvaamattoman tärkeätä kulttuurityötä.

Elokuvateattereiden jälkeen katseluolosuhteissa toiseksi vahvinta linjaa pitää yhä ja edelleen optinen media, sillä tulin katsoneeksi DVD-, blu-ray- ja 4K Ultra HD -levyiltä kaikkiaan 110 elokuvaa (eli liki 21 % kaikista). Tässä on kuitenkin pudotusta viime vuodesta, sillä vuonna 2022 prosenttiosuus oli 28 % kaikista. Kotitallenneformaateista blu-ray on vihdoin kirinyt DVD:n pitkään kestänyttä etumatkaa. Suoratoistopalveluista tai niihin verrannollisista videojakelualustoista käytetyimmät olivat kohdallani Vimeo, Yle Areena, YouTube ja Disney+.

Kotimaisia pitkiä elokuvia (yli 60-minuuttiset fiktio- ja dokumenttielokuvat) tuli nähtyä kalenterivuoden aikana peräti 68, joten kotimaisten katsomisosuus kaikista pitkistä elokuvista oli noin 26 %. Niinpä joka neljäs katsomani pitkä elokuva oli päätuotantomaaltaan suomalainen! Tässä on merkittävä nousu edellisvuodesta (2022), jolloin kotimaisten osuus oli vain noin 18 %. 

Letterboxdin Pro-käyttäjänä on viihdyttävää tarkastella palvelun tarjoamia tilastotietoja elokuvavuodesta. Letterboxdin mukaan itselleni katsotuimmat elokuvaohjaajat olivat päättyneenä vuonna Steven Spielberg (8 katsottua elokuvaa vuonna 2023), Aino Suni (6 elokuvaa) sekä jaetulla kolmossijalla Tia Kouvo ja Matti Kassila (4 elokuvaa). Näyttelijöiden puolelta eniten katsoin Esko Nikkarin ja Harrison Fordin (8 elokuvaa molemmilta) sekä Ilkka Koivulan (7 elokuvaa) tähdittämiä elokuvia. Valmistusmaista katseluitani dominoi ylivoimaisesti Yhdysvallat ja Suomi, mutta perässä tulevat Iso-Britannia, Ranska ja Ruotsi. Lajityypeistä eniten katson näemmä draamaa, komediaa ja dokumentaareja!

Parhaat uutuuselokuvat (vuosilta 2022/2023), jotka ensikatselin vuonna 2023:
[Elokuvan alkuperäisnimi/kansainvälinen levitysnimi/mahd. suomenkielinen levitysnimi/ohjaaja/ensi-iltavuosi/ensikatselun esitysformaatti/esityspaikka]

Aftersun [Aftersun - päivämme auringossa] (Charlotte Wells, 2022) | DCP Itis
The Banshees of Inisherin (Martin McDonagh, 2022) | Disney+
The Fabelmans (Steven Spielberg, 2022) | DCP Itis
Oppenheimer (Christopher Nolan, 2023) | DCP Itis
Toinen raide [Track Two] (Antti Lempiäinen, 2023) | Yle Areena
Mummola [Family Time] (Tia Kouvo, 2023) | Vimeo
Kuolleet lehdet [Fallen Leaves] (Aki Kaurismäki, 2023) | DCP Festival de Cannes
A Bunch of Amateurs (Kim Hopkins, 2022) | DCP Sodankylän elokuvajuhlat
Je’vida (Katja Gauriloff, 2023) | DCP Kinopalatsi
An Cailín Ciuin [The Quiet Girl/Hiljainen tyttö] (Colm Bairéad, 2022) | blu-ray

Charlotte Wellsin esikoispitkä Aftersun - päivämme auringossa (Aftersun, 2022) teki suuren vaikutuksen. Elokuva herätti melankolisen kaihon ajan pysähtymättömyydestä. Inspiroiva, koskettava ja salakavalasti sydämeen jäävä brittiläisen elokuvan uusi mestariteos.

Parhaat vanhemmat elokuvat (ennen vuotta 2022 valmistuneet), jotka ensikatselin vuonna 2023:
[Elokuvan alkuperäisnimi/kansainvälinen levitysnimi/mahd. suomenkielinen levitysnimi/ohjaaja/ensi-iltavuosi/ensikatselun esitysformaatti/esityspaikka]

Onibaba [Onibaba - Tappajat] (Kaneto Shindô, 1964) | Yle Teema
Voshozhdenije [The Ascent/Nousu] (Larisa Shepitko, 1977) | blu-ray
Kes [Poika ja haukka] (Ken Loach, 1969) | DVD
Nil by Mouth [Erään perheen elämästä] (Gary Oldman, 1997) | blu-ray
The War Zone [The War Zone - Elämän reunalla/Elämän reunalla] (Tim Roth, 1999) | DVD
The Cove [The Cove - meren salaisuus] (Louie Psihoyos, 2009) | DVD
Vortex (Gaspar Noé, 2021) | Cinema Orion
Stalingrad (Joseph Vilsmaier, 1993) | DVD
La pianiste [The Piano Teacher/Pianonopettaja] (Michael Haneke, 2001) | HBO Max
Työmiehen päiväkirja [A Worker’s Diary] (Risto Jarva, 1967) | DVD

Intohimojen kaislikot ja fantastiset selviytymistaidot sekoittuvat Kaneto Shindôn japanilaisessa aave-elokuvien klassikossa Onibaba - Tappajat (Onibaba, 1964). 

Pinnan alta:
Kuu on vaarallinen [Preludes to Ecstasy] (Toivo Särkkä, 1961) | DVD
Wanha Markku [Under Construction] (Markus Toivo, 2023) | Nordisk Panorama Market Online
Arctic (Joe Penna, 2018) | blu-ray
Fire of Love (Sara Dosa, 2022) | Disney+
Ingeborg Holm (Victor Sjöström, 1913) | 35 mm Sodankylän elokuvajuhlat

Parhaat lyhytelokuvat, jotka ensikatselin vuonna 2023:
[Elokuvan alkuperäisnimi/kansainvälinen levitysnimi/mahd. suomenkielinen levitysnimi/ohjaaja/ensi-iltavuosi/ensikatselun esitysformaatti/esityspaikka]

Short Film [A Short Film Manifesto/Lyhytelokuvamanifesti] (Olaf Held, 2013) | DCP Nordisk Panorama
O (Dominik Balkow, 2022) | DCP Tampereen elokuvajuhlat
Pohádková planeta [Fairytale Planet/Satuplaneetta] (Libuse Ciharová, 1986) | 35 mm Sodankylän elokuvajuhlat
Madden (Malin Ingrid Johansson, 2023) | DCP Nordisk Panorama
Toivo [Hope] (Juhani Koivumäki, 2023) | DCP Tampereen elokuvajuhlat

Kunniamaininta sarjaohjelmien puolelta:
The Walk-In [Sisäpiirissä] (Paul Andrew Williams, 2022) | Yle Areena

maanantai 18. joulukuuta 2023

Elokuvateattereissa ulkomailla

Marraskuussa muistelin millä kaikilla suomalaisilla paikkakunnilla olen käynyt elokuvissa. Nyt onkin aika kääntää katse ulkomaille. Yritin samalla muistella elokuvateattereidenkin nimet, mutta jos ei tietoa löytynyt tai en sitä muistanut, täytin kentän kansainvälisen elokuvafestivaalin nimellä.

Aarhus, Tanska
Bio City ja Nordisk Panorama -elokuvafestivaalin näytöspaikat vuonna 2011

Amsterdam, Alankomaat
EYE Institute, Melkweg, Pathé City, Pathé De Munt, Tuschinski

Barcelona, Espanja
Kansainvälisen Mecal-lyhytelokuvafestivaalin näytöspaikat vuonna 2013

Bergen, Norja
Konsertpaleet ja Nordisk Panorama -elokuvafestivaalin näytöspaikat vuonna 2010

Berliini, Saksa
CinemaxX, Cinemobile, CineStar Original, dffb Cinema

Cannes, Ranska
Cinéma de la Plage, Espace Miramar, Grand Theatre Lumiére, Olympia, Palais, Salle Agnés Varda, Salle Buñuel, Salle Debussy, Theatre Croisette

Clermont-Ferrand, Ranska
Cocteau, George Conchon Theatre sekä muita satunnaisia Clermont-Ferrandin lyhytelokuvafestivaalin näytöspaikkoja vuodesta 2009-

Edinburgh, Skotlanti (Iso-Britannia)
Cineworld, Filmhouse, Odeon

Kota Kinabalu, Malesia
Growball Cinemax

Kööpenhamina, Tanska
Pallads

Lyypekki, Saksa
CineStar, Fulldome, Kolosseum

Malmö, Ruotsi
Filmstaden, Kulturhus Malmö, Panora, (SF) Royal, Slagthuset, Spegeln

Nyon, Sveitsi
Visions du réel -dokumenttielokuvafestivaalin esityspaikat 2014

Oberhausen, Saksa
Lichtburg, Zentrum Altenberg

Pariisi, Ranska
Reflet Médicis

Reykjavik, Islanti
Regnboginn

Sheffield, Iso-Britannia
Showroom Cinema, Curzon Sheffield, The Light Sheffield

Singapore
Golden Village VivoCity

Sundsvall, Ruotsi
Bio Drakstaden

Toronto, Kanada
Elgin Theatre, Hockey Hall of Fame, Ryarson Theatre, Scotiabank, TIFF Bell Lightbox

Tromssa, Norja
Tromssan elokuvajuhlien esityspaikat 2013

Tukholma, Ruotsi
Grand, Nobel Prize Museum

Vila do Conde, Portugali
Auditório Municipal de Vila do Conde

Vilna, Liettua
Forum Cinema Vingis, Skalvija

Winterthur, Sveitsi
Casino Festsaal, Theater Winterthur

Ulkoa ja sisältä maailman kauneimpiin elokuvateattereihin lukeutuva Amsterdamin Tuschinski avattiin jo vuonna 1919. Se on kansainvälisesti merkittävimmän dokumenttielokuvafestivaalin, IDFAn päänäyttämö.

Grand Théâtre Lumière, Cannes

Filmhouse, Edinburgh

Cocteau, Clermont-Ferrand

tiistai 7. marraskuuta 2023

Elokuvateattereissa Suomessa

Elokuvateatterissa käyminen merkitsee minulle, agnostikoksi kasvaneelle ihmiselle, usein lähimmäksi hengellistä kokemusta. Jokaisella elokuvateatterilla on oma luonteensa: mennäkö popcornin käryiseen viihdeinfernoon, herttaiseen korttelikinoon, monikäyttöisyydessään hahmottomaan auditorioon vai tunteiden temppeliksi virittäytyneeseen art deco -saliin. Jokaiselle löytyy omansa, jos jaksaa vain etsiä. Tuoreimman blockbusterin voi hyvin katsoa IMAX-salin massiivisessa miljöössä, mutta art house -elokuvaan, klassikoista puhumattakaan, virittäytyy parhaiten cinefiilimäisessä vintage-ympäristössä. Pian Helsingissä pääseekin taas uuteen elokuvapyhättöön, kun ydinkeskustassa Kulttuurikasarmilla avautuu 17.11. alkaen kolme upouutta salia.

Kysymys kuuluukin nyt, millä suomalaisilla paikkakunnilla olen käynyt elokuvissa? Yritin samalla muistella, ylläpitämiäni elokuvapäivyreitä hyödyntäen, elävien kuvien näyttämöidenkin nimet. 

Espoo
BioRex Sello, Espoon Kulttuurikeskus (Tapiolasali & Louhisali), Kinopoli, Kino Tapiola

Helsinki
Andorra, Bio Rex, Bristol, Cinema Orion/Elokuvateatteri Orion, Forum, Itis, Kino Engel, Kino Helios, Kino K13, Kinopalatsi, Kino Regina, Kino Tulio, Korjaamo Kino, Kulttuurikasarmi, Maxim, Riviera Kallio, Riviera Punavuori, Savoy, Tennispalatsi, WHS Teatteri Union + satunnaisia ulkoilmanäyttämöitä ja kertaluonteiseksi rakennettuja sisänäyttämöitä (kuten Katajanokan Wanha Satama).

Hyvinkää
BioRex Sveitsi

Joensuu
Aallotar, Kerubi, Tapio

Joutsa

Jyväskylä
Bio City, Dynamon Auditorio, Elohuvi, Fantasia, Ilokivi

Karkkila
Kino Laika

Kokkola
Bio Rex, Kokkolan Työväentalo

Lahti
Kino Iiris

Mikkeli
Kinolinna, Ritz

Oulu
Kulttuuritalo Valve, Plaza

Sodankylä
Lapinsuu & Sodankylän elokuvajuhlien esityspaikat kouluineen ja ulkotelttoineen

Sysmä
Sysmän Kino

Tampere
Cine Atlas, Klubi, Niagara, Plevna, Ravintola Artturi, Tullikamari

Turku
Julia, Kino Diana, Kinopalatsi, Kulttuuritehdas Manilla, Logomo, Puutarhakadun Auditorio

Vantaa
Tiedekeskus Heureka

Elokuvateatteri Orion / Cinema Orion, Helsinki
Helsingin Kampissa sijaitseva tunnelmallinen Cinema Orion on art déco -kauden helmi. Mykkäelokuvalle rakennettu teatteri on ollut yhtäjaksoisessa teatterikäytössä maaliskuusta 1928 lähtien, jolloin teatteri avattiin yleisölle.















Fantasia, Jyväskylä
Vastikään kolmekymppiseksi varttunut Jyväskylän Fantasia tuli erityisen tutuksi itselleni vuosina 1996-2010.

Tapio, Joensuu
Vieraillessani Joensuussa vuosituhannen vaihteen molemmin puolin ja lopulta asuessani siellä vuosina 2004-2006 tutuiksi tulivat Aallotar ja Tapio.

Joutsan Kino
Unohtamatta sitä mistä kaikki alkoi. Joutsan Kino, äärimmäisen tuttu paikka 1980-luvun lopulta aina vuoteen 2004. Sen jälkeen satunnaisia vierailuja. Viimeksi jokunen viikko sitten syysloman merkeissä.

perjantai 29. syyskuuta 2023

Spedestä ja Veskusta - happamasta ideasammosta tuskaan ja hurmioon

Alkuun varoituksen sana heille, jotka odottavat nauruparaatia: suomalaisen viihteen jättiläisestä Pertti "Spede" Pasasesta (1930-2001) kertova Spede ei ole hauska elokuva, ei liiemmin edes koominen. Se on enemmänkin (eittämättä totuudellisesti) aika vittumaisen hahmon ympärille rakennettu draama elokuvien ja viihteen tekemisestä aikakaudella, jolloin taide ja viihde asetettiin voimakkaan vastakkainasettelun asemaan. 

Elokuvan ohjannut Aleksi Delikouras on Image-lehden haastattelussa korostanut, että "Spede-elokuva ei ole ainakaan Speden elokuvien kaltainen vaan enemmän taide-elokuva". Näkökulma saattaa kuulostaa hullunkuriselta, mutta puutteineenkin Spede-elokuva on kunnianhimoinen ja huolitellumpi kuin monet kotimaiset liukuhihnaelämäkerrat. Elokuvan on käsikirjoittanut paremmin kirjailijana tunnettu Antti Heikkinen yhdessä ohjaajan kanssa Tuomas Marjamäen tietokirjojen (Spede, nimittäin (2017) ja Uuno on numero yksi - Turhapuron koko tarina (2021)) pohjalta.

Viihteen kultasormen ihmeelliset siekailut nyt valkokankaalla eli elokuva nimeltä Spede (2023)

Spede-elokuvan lähimmäksi esteettis-taiteelliseksi verrokiksi nousee Teppo Airaksisen Juice (2018). Yhtymäkohtia on runsaasti: rakeinen filmikuvaus, kuvattava ajanjakso, jokaisessa kohtauksessa leijaileva ja sinällään ajankuvan eittävän osuvasti vangitseva, ummehtava tupakansavu sekä ristiriitaista päähahmoa esittävä Riku Nieminen. Spede tuntuu väistämättä Juicen rinnalla nähdyltä.

Spede-elokuvien tekovaiheita kuvaavat jaksot soljuvat filmissä tenhoavasti vuosilta 1968-75: kerrotuksi tulee niin Vesa-Matti Loirin maihinnousu Spede-tuotantoihin Noin 7 veljestä -elokuvan (1968) myötä, Näköradiomiehen ihmeellisten siekailujen (1969) tarkoituksellisen ontuva puujalkahuumori, Leikkikalugangsterin (1969) värifilmikokeilu sekä "tuohivirsuwesternien" (Speedy Gonzales - noin 7 veljeksen poika (1970) ja Hirttämättömät (1971)) vaiheet. Ensimmäisten Uuno Turhapuro -elokuvien kautta elokuva tulee ajalliseen päätökseensä Loirin siirtyessä Turun kaupunginteatterin vahvuuteen. 

Joonas Nordmanin esittämä Ere Kokkonen esitetään sympaattisena, omanarvontuntoisena ja älyllisenä vastavoimana Speden despoottiselle käytökselle. Elokuvassa nähdään useita kohtauksia, joissa Kokkosen komediallisen nokkelat kuvakulmat ja ideat ottavat yhteen Pasasen taloudellista ajattelua vastaan. Speden riippuvuussuhde Loirista ja Kokkosesta tuodaan hyvin esiin. Kenties jopa niin hyvin, että Speden omakuva elokuvassa typistyy happamaksi rahasammoksi. Kireän miehen äkkipikaisuus ja väkivaltaiseksikin yltyvä aggressiivisuus tulee todistetuksi seurauksineen, mutta taustasyitä elokuva ei osaa analysoida.

Tyylikkäästi ajalleen stailattua Pirjo Pasasta esittää Minka Kuustonen, Vesa-Matti Loiria Aku SipolaJukka Virtasena nähdään Lauri TilkanenSimo Salmisena Mikko Töyssy ja Inkeri Pilkamaa muistuttavana henkilönä nähdään Jonna Järnefeltin esittämä kuvaussihteeri. Pienehköön sivurooliin jäävissä välähdyksissä Marjatta Raitana nähdään Helmi-Leena Nummela. Vähän yllättäen elokuva nostaa esiin myös Speden ahdistelemaksi joutuvan, mutta tälle rajat asettavan tuotantoassistentin (Linnea Leino). Roolihahmon kautta kerrotaan sinällään ansiokkaasti Speden kyltymättömästä himosta naiskauneutta kohtaan, mutta juonikäänne tuntuu vähän anakronistisen väkinäiseltä.

Aku Sipolan rooli Loirina ei ole hullumpi, mutta ei täysosumakaan. Kameleonttimaisen Loirin vangitseminen roolihahmoksi on työläs urakka kenelle tahansa, mutta tämän kesän Rakastitko, Vesku? -audiodraaman jälkeen vertailukohta on turhankin lähellä. Audiopuolella Pyry Kähkösen ällistyttävässä roolisuorituksessa on vaikea sanoa, mihin Loiri loppuu ja mistä Kähkönen alkaa. Valitettavasti Sipola ei pääse samaan autenttisuuden tunteeseen.

Juhana von Baghin ohjaamassa ja yhdessä Jussi Moilan & Liila Jokelinin kanssa käsikirjoittamassa audiodraamassa välittyy hienosti kohteensa tuska ja hurmio, holtittomuus ja huolettomuus sekä rakkaus ja intohimo. 20-osainen kuunnelmasarja on Kähkösen pääroolin lisäksi kokonaisuudessaan suomalaisen ääninäyttelijyyden juhlaa. 

Yle Areenan audiodraama Rakastitko, Vesku? kertoo Vesa-Matti Loirin elämästä ja teoista radioteatterin keinoin.

Vesa-Matti Loiri (1945-2022) koki, että "taiteilija on onnistunut, kun hän aiheuttaa katsojassa tai kuulijassa liikahduksen." Samankaltaisen liikahduksen koin vahvasti päättyneenä kesänä radiokuunnelman äärellä. Koskettavan ja monessa mielessä ansiokkaan kokonaisuuden merkittävimpinä rasitteena ovat vain Speden (Iikka Forss) ja Simo Salmisen (Eero Ritala) liki sietämättömän karikatyyrimäisiksi jäävät sivuroolit. Audiodraaman Spede esitetään väsyttävimpien  puhemaneereiden kautta pelkäksi sketsihahmoksi ja Salminen taas vähä-älyiseksi typerykseksi. Hahmot on luotu tarkoituksella koomisiksi kevennyksiksi, mutta lähinnä ne tuntuvat loukkaavilta. Spede-elokuvassa Speden ja Simon ystävyyssuhde kuvataan vuorovaikutteiseksi ja lempeäksi.

Loirin ja Speden suhdetta elokuva kuvaa reiluksi työkaveruudeksi, mutta ei varsinaiseksi ystävyydeksi. Tuomas Marjamäen alkuvuodesta ilmestyneen Tuttujen kesken Vesku - Vesa-Matti Loiri 1945-2022 -elämäkerran mukaan Speden taloudellinen yliote Loirista ja toisaalta Loirin korvaamattomuus Spedelle tekivät heistä toisilleen välttämättömiä. Totuus oli kuitenkin se, ettei Vesku jaksanut olla viihteen jättiläisen kanssa tekemisissä yhtään enempää kuin oli pakko.

Historiallisia vapauksia elokuva ottaa joltain osin. Teijo Elorannan esittämänä suomalaisen teatterin ja elokuvan ikihonka Edvin Laine nostetaan esiin kummallisella tavalla, vaikka tiettävästi Laineella ja Spedelle ei kummemmin kohtaamisia ollut. Molempien tähänastiset elämäkerrat vaikenevat ainakin yhteentörmäyksiltä. Laine nousee elokuvassa esiin viihteen vastustajana, näennäisviisaita höpisevänä jääränä ja Yleisradiota nukkemestarin tavoin ohjailevana taustavaikuttajana.

Auditiivinen anakronisminsa on myös siinä, että elokuva viljeli ainakin kahdessa kohtaa "vitun spede!" -huudahdusta. Yksi kerta olisi vielä mennyt silmäniskuna, mutta toinen kuulosti jo tarpeettomalta kalastelulta. Kevyesti häiritsevää on myös, että elokuva antaa eritoten äänittäjän (Antti Tuomas Heikkinen) roolin kautta kuvan, että Spede-tuotannoissa olisi työskennellyt "vasemmalla kädellä" työnsä tehneitä hölmöläisiä. Todellisuudessa Spede-tuotannoissa työskenteli 1960- ja 70-lukujen taitteessa alansa tulevia huippuammattilaisia, kuten Kari SohlbergPaul Jyrälä ja Elina Katainen. Ristiriitaista on myös, että  ensimmäisen Uuno Turhapuron (1973) kuvauksia esittävissä kohtauksissa kuullaan taustamusiikkina Jaakko Salon myöhempää Uuno Turhapuro -teemaa, joka tuli tutuksi vasta 1980-luvun alun värielokuvissa. Tarinankuljetukseltaan jakso on sinällään toimiva ja elokuvan kokonaisuutta energisoiva.

Valkokankaan Vesku (Aku Sipola) ja Spede (Riku Nieminen)

Spede Pasasen pahimpia vihollisia elokuvassa (kuten todellisuudessakin oli) ovat elokuvakriitikot, "tekotaiteellisuuteen" taipuvaiset kollegat ja kulttuurialan valtaeliitti. Yllättäen Suomen elokuvasäätiö jätetään elokuvassa tyystin rauhaan, kenties elokuvan rahoitukseen liittyvistä hygieniasyistä? Kokonaisuudessaan Spede-elokuva pyrkii tekemään katsojille kysymyksiä: onko kaikki Speden nimissä kulkeva hänestä lähtöisin? Kenelle kuuluu kunnia? Onko naurattaminen kutsumustyötä, kunnianhimoa, velvollisuutta, liiketoimintaa vai pelkkää työtä? Ja mitä se on, jos kansa rakastaa taidetta, jota virallisesti ei edes taiteena pidetä?

Ristiriitaisesta ja rehellisesti myös epämiellyttävästä viihdehahmosta rakentuva elokuva löytänee tavoittelemansa suuren yleisön huomion. Jokaiselle suomalaisen elokuvan historiasta kiinnostuneelle tai Spede-tuotannon äärellä varttuneelle se on parhaimmillaan kiehtova aikamatka ja yksityiskohtien runsaudensarvi.

PS: Vesa-Matti Loiriin liittyen kannattaa kuunnella myös Olga Ketosen toimittamasta Suomen Vesku -ohjelmasarjasta eritoten ensimmäinen jakso Jake vai Pahojen poikien isä? Elokuvatoimittaja ja tietokirjailija Kalle Kinnunen analysoi Loirin uraa elokuvanäyttelijänä suurenmoisella tavalla.